Backbyn kartanon omisti vuosina 1957–2018 Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiön Kaisankoti. Sen nimeksi tuli alueelle muuton myötä Kalliomaan Kaisankoti. Ennen Backbyn kartanoa Kaisankoti oli toiminut Kauniaisissa.
Kaisankodin perusti presidentti Kyösti Kallion vaimo Kaisa Kallio vuonna 1938 saatuaan 60-vuotis lahjaksi kansalaislahjakeräyksenä 375 000 markkaa. Merkkipäivänsä kynnyksellä hän oli koulunsa käynyt suurtilan emäntä, kuusilapsisen perheen äiti, isoäiti, ja presidentin puoliso, jota elämä oli hionut kovallakin kädellä. Arkielämän haasteet hyvin tuntien Kaisa Kallion sydäntä lähellä oli auttaa ennen kaikkea työn tai perhe-elämän uuvuttamia naisia. Kaisankodista tuli kristillisillä arvoilla toimiva hoitokoti näille naisille työkunnon palauttamiseksi. Toimintaa vaikeutti alkuaikoina talvisota ja jatkosota.
Kartanon siirryttyä säätiön omistukseen, päärakennuksessa suoritettiin laajoja korjaustöitä, jotta saatiin huoneet kolmellekymmenelle asiakkaalle. Aluksi Kaisankoti oli yksityinen sairaanhoitolaitos, jonka asiakaskunta muodostui pääosin vanhuksista. Tämän jälkeen toimintaa muutettiin tutkimus- ja hoitolaitokseksi, jossa suoritettiin fysikaalisia tutkimuksia ja annettiin fysiatrista hoitoa. Asiakaskuntaan tuli myös työikäistä väestöä. Myöhemmin aloitettiin rintamaveteraanien ja sotainvalidien kuntoutus.
1980 ja 1990 -luvuilla Kaisankodista tuli tunnettu kuntoutus- ja lomakeskus Espoossa. Säätiö rakennutti alueelle 50 -huoneisen hotellikylpylän sekä modernit kuntoutustilat. Tavoitteena oli erikoistua työikäisten varhaiskuntoutukseen, sekä selkä- tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutukseen. Varainhankintana säätiö harjoitti hotelli- ja ravintolaliiketoimintaa. Viimeisinä vuosina se tunnettiin nimellä Hyvinvointikartano Kaisankoti.
Vuonna 2018 kiinteistöt siirtyivät Backby Kalliomaa nimisen yrityksen omistukseen ja samalla säätiö luopui hotelli- ja ravintolaliiketoiminnasta. Paikan nimeksi tuli jälleen Backby. Säätiö toimii edelleen Backbyn kartanon tiloissa ja keskittyy ydinosaamiseensa eli kuntoutus- ja työelämäpalveluiden tuottamiseen. Näin se on palannut Kaisa Kallion arvomaailman juurille. Työkunnon palauttaminen, työssäjaksaminen ja osatyökykyisten työelämään pääsyn tukeminen ovat nykyisin säätiön toiminnan keskiössä.
Tutustu Backbyn historiaan ja siihen liittyviin vaiheisiin oheisilla videoilla
Kari Bergholm esittäytyy - Historia - Backbyn Kartano Espoossa
Gripenbergin suvun esittelyä - Kari Bergholm - Backbyn Kartano Espoo
Monikielisyys von Freymannin perheessä - Historia - Backbyn Kartano Espoossa
Suomen kartanohistoriaa videoina!
Espoossa Von Freymannien aikaan Pakankylän kartanon täytti iloinen puheensorina. Espoon luonnonkauniilla paikalla sijaitsevassa kartanossa on kautta historian puhuttu useita kieliä ja von Freymannin aikaan tämä vielä korostui kansainvälisen suvun myötä.
Mikä tuohon aikaan oli rahvaan kieli ja mitä kieltä aateliset käyttivät? Miten toimittiin, kun erikielisiä vieraita saapui kyläilemään? Katso video, niin saat vastauksen näihin kysymyksiin!
Videolla Kari Bergholm (Ernst von Freymannin ensimmäisen vaimon Aili Gripenbergin lapsenlapsi) kertoo tarinoita historiallisesta Pakankylän kartanosta (Backby Gård).
Video on kuvattu 22.11.2012
Tuottaja / Toimittaja: Pia Adlivankin
Ohjaaja / Kuvaaja: Markku Kirves
Tutustu sinäkin Kartanomme historiaan tarinoiden muodossa:
https://www.youtube.com/watch?v=iFo...
***
Tervetuloa vieraaksemme!
Osoite:
Bodomintie 37
02740 Espoo
Tel: +358 (0)9 887 191
Palvelemme: (ma-la klo 7.30 – 21.00 su klo 7.30 – 12.00)
myynti@backby.fi
info@backby.fi
http://www.backby.fi
https://www.facebook.com/backbynkar...
https://www.instagram.com/backbynka...
https://www.tripadvisor.fi/Hotel_Re...
Miten Ernst Felix von Freymann osti Pakankylän kartanon - Backbyn Kartano Espoo
Miten varaton aatelismies voi ostaa kartanon? Kuuntele tarina siitä, mihin suvun omaisuus katosi ja miten Ernst Felix von Freymann rikastui, osti ratsutilan ja päätyi kartanon isännäksi!
Videolla Kari Bergholm, jonka isoäiti Aili Gripenberg emännöi Backbyn kartanoa vuosina 1918-1929, kertoo innostavan tarinan Ernst von Freymannin tiestä Pakkalan kartanon herruuteen!
Video on kuvattu 22.11.2012
Tuottaja / Toimittaja: Pia Adlivankin
Ohjaaja / Kuvaaja: Markku Kirves
Tutustu kartanomme historiaan videoiden avulla, lisää videoita "Kartanon historia"-soittolistallamme:
https://www.youtube.com/watch?v=iFo...
***
Tervetuloa vieraaksemme!
Osoite:
Bodomintie 37
02740 Espoo
Tel: +358 (0)9 887 191
Palvelemme: (ma-la klo 7.30 – 21.00 su klo 7.30 – 12.00)
myynti@backby.fi
info@backby.fi
http://www.backby.fi
https://www.facebook.com/backbynkar...
https://www.instagram.com/backbynka...
https://www.tripadvisor.fi/Hotel_Re...
Muistelmia Pakankylän jouluista - Kari Bergholm - Historia - Backbyn Kartano Espoossa
Kartanon uusi emäntä - Kari Bergholm - Historia - Backbyn Kartano Espoossa
Videolla Kari Bergholm kertoo, kuinka vuonna 1929 Backbyn kartanoa kohtasi skandaali, kun kartanon emäntä vaihtui. Kaunis itävaltalainen markiisitar Ebba Margareta saapui taloon Ernst von Freymannin kanssa ruotsista ja Aili Gripenberg joutui luopumaan paikastaan kartanon emäntänä. Kuinka suku reagoi? Miten näin pääsi käymään?
Katso mielenkiintoinen tarina videolta!
Video on kuvattu 22.11.2012
Tuottaja / Toimittaja: Pia Adlivankin
Ohjaaja / Kuvaaja: Markku Kirves
Tutustu sinäkin Kartanomme historiaan tarinoiden muodossa:
https://www.youtube.com/watch?v=iFo...
***
Tervetuloa vieraaksemme!
Osoite:
Bodomintie 37
02740 Espoo
Tel: +358 (0)9 887 191
Palvelemme: (ma-la klo 7.30 – 21.00 su klo 7.30 – 12.00)
myynti@backby.fi
info@backby.fi
http://www.backby.fi
https://www.facebook.com/backbynkar...
https://www.instagram.com/backbynka...
https://www.tripadvisor.fi/Hotel_Re...
Miksi lähdettiin Pakankylän kartanosta - Historia - Backbyn Kartano Espoossa
Perhe ja työväki Pakankylän kartanossa - Backbyn Kartano Espoossa
Elämää Pakankylän kartanossa 1930-luvulla - Backbyn Kartano Espoossa
Tarina siitä, miten Thelma von Freymannin vanhemmat tapasivat - Backbyn Kartano Espoo
Thelma von Freymann berättar om sitt liv på Backby Gård - Backbyn Kartano Espoo
Kaarlo von Freymann esittäytyy - Historia - Backbyn Kartano Espoo
Tervetuloa tutustumaan Espoossa sijaitsevan Backbyn Kartanon historiaan!
Tällä videolla palaamme ajassa taakse päin! Tutustumme Kaarlo von Freymanniin, joka on Ernst Felix von Freymannin poika. Hän yhdessä sisarensa Thelman kanssa varttui kartanon mäellä ja edelleenkin Kaarlo palaa mielellään kartanolle vierailemaan ja viihdyttämään vierailijoita musiikilla ja kiehtovilla tarinoillaan!
Kaarlo von Freymann
Video on kuvattu 30.10.2012
Tuottaja / Toimittaja: Pia Adlivankin
Ohjaaja / Kuvaaja: Markku Kirves
Tutustu sinäkin Kartanomme historiaan tarinoiden muodossa:
https://www.youtube.com/watch?v=XrD...
***
Tervetuloa vieraaksemme!
Osoite:
Bodomintie 37
02740 Espoo
Tel: +358 (0)9 887 191
Palvelemme: (ma-la klo 7.30 – 21.00 su klo 7.30 – 12.00)
myynti@backby.fi
info@backby.fi
http://www.backby.fi
https://www.facebook.com/backbynkar...
https://www.instagram.com/backbynka...
https://www.tripadvisor.fi/Hotel_Re...
Lataa lisää videoita...